Uutisia
Täältä voit seurata päivityksiä sekä kuulumisia Nallen ja Nevilin touhuista ja harrastuksista
Ylpeänä saan kertoa, että Nalle on Suomen Punaiset Irlanninsetterit Ry:n vuoden Agilitykoira 2004.
Loistavaa Nalle, ja kiitos upeasta vuodesta 2004! Paljon jaettiin niin kentällä kuin arjessakin, ja onneksi näitä kokemuksia on varmasti tulossa vielä paljon lisää.
Huhtikuu 2005
Oman seuran kisoissa 17.4. urakoitiin kolme starttia. Keskimmäisestä kisasta tuli sitten se kaivattu seitsemäs 0-tulos. Tämä varmisti siis sen, että kesäkuussa lähdemme SM-kisoihin ja heinäkuussa käymme katsastamassa MM-karsintojen tunnelmaa.
Nevil on jatkanut tutustumistaan isoveikan lempilajiin, ja näyttää onneksi siltä että siitä tulee pienemmänkin sättärin mieluisin harrastus. En vaan muistanutkaan kuinka paljon töitä aloittelevan koiran opettaminen lajiin vaatii, mutta Nevil on innokas oppilas ja sen kanssa on mukava tehdä töitä.
Maaliskuu 2005
Maaliskuussa pidettiin kisataukoa niin, että ehdittiin myös panostamaan sekä treenaamiseen että siihen tärkeään muuhun touhuamiseen. Kaksi starttia kuitenkin käytiin ottamassa Riihimäellä 25.3. Ensimmäiseltä radalta tulikin 0-tulos, vaikka toiselta radalta saatiinkin tulos 5. Kuten yleensä aina virhe oli ohjaajan, joten Nalle saa päivästä täydet pisteet jälleen kerran.
Helmikuu 2005
Pojat pääsivät naisseurassa juoksentelemaan metsään 27.2. Tässä muutamia hienoja kuvia miesten riemusta, ja Nalle tekemässä lumienkeleitä. Lumienkeleiden teko on Nallesta suorastaan riemullista, ja kyllä sen touhun katsominen aina naurattaa itseäkin. Kiitos kuvista Pauliinalle, ja Pauliinan naisille kiitos lenkkiseurasta.

Ensin lumienkeli tehdään huolella, ja sitten iloisena tullaan kertomaan että se on valmis


Nevil ja aarre-kepakko
_______________
Helmikuussa Nalle kisasi kaksi kisaa Tampereella. Näistä tulokset 5 ja Hyl. Sekä yhden kisan Kirkkonummella tulokselle 5. Koira on selvästi kehittynyt ja tullut ratavarmemmaksi - valitettavast ohjaajasta ei voi sanoa samaa.
Tammikuu 2005
Oltiin Ahvenanmaalla kisaamassa tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Mukana oli punaisten miesten lisäksi gorsetit Katja ja Leevi & Velho ja Päivi ja Arttu. Tuomisena takaisin mantereelle tuotiin kaikki hienoja onnistumisia. Nallen kanssa saatiin viides nollatulos, Katja ja Leevi saivat 0-tuloksen kakkosluokasta ja vielä Päivi ja Arttu tekivät hienon 0-tuloksen nousten II-luokkaan. Onnea vielä kerran! Loistava reissu, ja seuraavia mietitään jo kovasti.
_______________
8.1. Nallen kanssa aloitettiin tämän vuoden kisat. Liedossa kotihallissa kisattiin kaksi kisaa. Ensimmäisessä kisassa huomattiin lähinnä ohjaajalla selviä kisatauosta johtuneita kohelluksia, ja onnistuin jopa vetämään Nallen keinulta pois! Siitä siis 5 virhepistettä, jotka jotenkin onnenkauppaa jäivätkin ainoiksi virhepisteiksi.
Toisessa kisassa ohjaajakin jo hiukan rentoutuneena sai itsensä kasaan, ja onnistuttiin tekemään Nallen kanssa tulos 0 ja vielä -3,54 alle ihanneajan! Tulimme lopulta viidenneksi tuolla tuloksella. Hieno tulos meiltä kisassa jossa maxi3-luokassa oli mukana 51 koirakkoa! Nyt ollaan siis taas askel lähempänä haavetta toisista SM-kisoistamme, kun nollia on nyt neljä vaaditusta seitsemästä.
Marraskuu
Meille satoi lunta ja erityisesti Nevil innostui tästä valkoisesta aineesta kovasti! Tässä muutama otos pojista leikkimässä lumikinoksissa

_______________
13. - 14.11 Kävimme Nallen kanssa ihan kahdestaan tutustumassa Tampereeseen ja kisaamassa 4 kisaa. Meistä oli mukavaa kun pieni terroristi oli kotona ja saimme vain kisata ja löhötä Päivin sohvalla illan. Kiitos vielä Päivi ja Arttu yösijasta!
Kisat eivät itsessään menneet mitenkään erityisen kehuttavasti jos vain tuloksia katsotaan. Mutta hienoja pätkiä radoissa oli joten niistä olen tyytyväinen! Nallekin näytti viihtyvän reissulla, joten katsotaan mihin seuraavaksi suuntaamme.
_______________
6.11. Nalle kisasi oman seuramma TSAUn kisoissa. Nalle toimi hienosti ja meni juuri sinne minne ohjaaja ohjasi. Tuloksena kuitenkin valitettava hylätty tulos, sillä ohjaaja jätti yhden esteen radasta väliin. Nallesta kuitenkin rata oli hauska niinkin, ja sehän tietysti on pääasia.
Lokakuu
3.10 pidettiin punaisten irlanninsettereiden ja gordoninsettereiden rotumestaruuskisa. Molempia rotuja oli paikalla 5 koirakollista. Nalle tuli hienosti pirsettien kisassa toiseksi! Muut tulokset ja kuvia löydät täältä. Kuvassa Nalle tutkii palkintojaan kotona

Rotumestaruus ratkaistiin kahden kisan yhteistuloksella, virallisen radan ja epävirallinen radan joka oli vain settereille. Virallisessa kisassa teimme Nallen kanssa hienon 0-tuloksen eli kasassa nollia ensivuoden SM-kisoihin on nyt kolme seitsemästä tarvittavasta. Vaikka rata ei ollut jouheva, olen ylpeä Nallen suorituksesta.
Syyskuu
Nevil on päässyt kokeilemaan näyttelyitä mätsärien muodossa. 13.9 Oulun matkasta väsyneenä poika keräsi kokemusta ja 19.9 sitten Pauliinan kanssa kehässä Nevil sijoittui hienosti pennuissa punaisten kakkoseksi. Kiitos Pauliinalle avusta, ja alla Mikko Ruohosen ottama kuva todisteena että Nevil osaa seistä ihan hienosti

_______________
11-12.9. Olimme kisaamassa Nallen kanssa Agilityn SM-kisoissa Kempelehallissa. Joukkuekisassa teimme 0-radan joukkueemme ollessa 19. Yksilökisassa teimme tuloksen 12,51 ja olimme sijalla 36 kun maxi-koirakoita oli paikalla 96. Jännittävä paikka tuo oli ohjaajalle, joten jännityksen määrään nähdän voimme olla tyytyväisiä. Tässä Pirkka Liukkosen meistä ottama kuva radalta.

_______________
11.9 Nalle täytti 7 vuotta! Onnea Rakas - ja toivotaan vielä paljon yhteisiä vuosia ja kokemuksia tulevaisuudeltakin. Juhlan kunniaksi kisojen jälkeen illalla Nalle sai vielä nugetteja ja lihapiirakan.
Elokuu
29.8 Helsingissä yksilökisassa saimme valitettavan hylätyn tuloksen. Sekä Nalle että ohjaaja touhusivat radalla mitä kummallisempia asioita. Onneksi kuitenkin illalla kisatun Helsingin Seudun kennelpiirin Piirimestaruuskisojen joukkuesarjassa Suomen Punaiset Irlanninsetterit Ry:n joukkue saavuttu hienosti pronssia tulokselle 0,51! Tässä kuva josta näkee miten Nallellakin on hauskaa radalla :D Kuvasta kiitos Jussi Jääskeläiselle

Hienoa Ami, Saba, Nalle ja Zafra! Ohjaajille tietysti myös onnittelut hienoista suorituksista. Loistavaa!
_______________
29.8 Helsinkiin suuntautuneella kisareissulla Nevil tapasi kolme sisartaan ja pääsi leikkimään näiden kanssa koirapuistoon. Mukava oli nähdä Leevi, Rosso ja Selma, toivottavasti nähdään pian uudestaann.
_______________
21-22.8 pidettiin Haukkuapajassa setterien agilityleiri. Mukana olivat gordoninsetterit Arttu, Leevi ja Ukko sekä pirsetit Ami, Nalle, Venus ja Zafra ohjaajineen. Mukana olivat myös Pulmu, Nala ja Nevil pirsetit katsomassa miten muut menee ja ottamassa mallia tulevaisuutta varten. Mukavaa oli, joten ensi keväänä päätettiin kokoontua uudelleen leireilemään!


Vasemmalle Katja ja Leevi ja Oikealla Jaana ja Venus
_______________
Nalle kisasi 14-15.8 3 kisaa ja teki kaikissa hienot ratavirheettömän tulokset. Kahdessa viimeisessä saimme tosin pari sekuntia yliaikaa, toinen ohjaajan mokan ja toinen radalle kirmanneen Nevilin takia. Mutta iloinen viikonloppu kuitenkin
_______________
Nevil on aloitellut pentukurssia Kapan kanssa ja näin hienosti kontaktin ottaminen ohjaajaan jo sujuu

_______________
Nalle ohjaajineen ylpeänä kertoo, että agilityn tämän vuoden tavoite on saavutettu ja 5 SM-nollatulosta on kisakirjaan kirjattu. Tämä tarkoittaa sitä että 11-12.9 matkaamme Ouluun SM-kisoihin!
_______________